Duvan Alexis Paccha Becerra (14) on ollut kummioppilaana jo seitsemän vuotta / Duvan Alexis Paccha Becerra (14) has been sponsoring student for seven years.

Olen tullut Transmilenion bussipysäkille Bogotássa. Olen juuri tavannut kummiprojektia vetävän Alexandra Nossa Perézin ensimmäistä kertaa. Hän vaikuttaa ystävälliseltä ja rennolta tyypiltä. Alexandra on sopinut tapaamisen viiden kummioppilaan kanssa, ja käymme vierailulla jokaisen kotona. 

Alexandran ja minun lisäksi matkaan lähtee vapaaehtoinen työntekijä ja Bogotán-ystäväni Nelson, joka on kertonut, että alue on yksi kaupungin vaarallisimmista asuinalueista. Hyvä, että meitä on vähän isompi porukka. Kuvaaminen on turvallisempaa.

Bussimatkalla Alexandra kertoo työstään oppilaiden tukihenkilönä Kolumbian luterilaisessa kirkossa. Tukea haetaan lomakkeilla, ja paikalliset komiteat tietävät, ketkä lapset tarvitsevat eniten apua. Pääasiassa se on koulupuvun, kirjojen ja koulutarvikkeiden ostamista. Koulussa pitää käyttää koulupukua, joten sen hankkiminen on tärkeää. 

Lisäksi järjestetään työpajoja, joissa on positiivista opetusta Jumalasta. Teineille on myös omia tapaamisia, joissa puhutaan nuorten elämään liittyvistä haasteista. Jos ilmenee pahoja ongelmia, psykologi on käytössä tarvittaessa. 

Ohjelmassa on 120 oppilasta, aina seitsemänvuotiaasta 24-vuotiaaksi asti. Joskus on vaikeaa järjestää työpajoja, kun on niin paljon eri ikäisiä. Jotkut työpajat kehitetään teinejä ajatellen. Jos oppilailla on ongelmia, he voivat aina ottaa yhteyttä Alexandraan, joka tukee heitä mahdollisuuksiensa mukaan. 

Matkaamme tunnin verran aivan Bogotán laidalle. Viimeinen etappi taitetaan jeeppitaksilla. Se on näppärä kulkuneuvo vaikeakulkuisessa maastossa, joka on mäkistä ja jossa tiet ovat huonossa kunnossa. 

Saavumme lopulta Caracoliin, joka on yksi Ciudad Bolívarin alueista. Alue on hyvin erillään kaupungista. Tuntuu kuin ihmiset olisi jätetty sinne oman onnensa nojaan. Infrastruktuuri on alhaisella tasolla. 

Yksi kummioppilaista, Daneysa Alvarez, tulee meitä vastaan ja johdattaa meitä kävellen kohti taloansa. Hän on 18-vuotias ja opiskelee jo yliopistossa. 

Kävellessämme näemme aluetta, joka tuntuu aamupäivän aikaan mukavan rauhalliselta. Talot ovat pääasiassa punaisista tiilistä tehtyjä, mutta näemme onnettoman näköisiä peltihökkeleitäkin. 

Kun saavumme Daneysan kotiin, hänen äitinsä ottaa meidät iloisena vastaan. Hän on silminnähden kiitollinen tyttärensä saamasta tuesta. Daneysa on malliesimerkki hyvin onnistuneesta opiskelusta ja kummituesta. Hän on saanut tukea jo ala-asteesta lähtien, ja nyt tuki jatkuu hänen yliopisto-opiskelussaan.

Jatkamme matkaa. Vastaan tulee koulusta palaavia oppilaita. Alexandra huomaa yhden olevan Angie, jota olenkin seuraavaksi kuvaamassa. Seuraamme häntä kotiin. Siellä innokkaat pikkusisarukset haluavat myös päästä kuvaan.

Käymme myös Emilyn, Melissan, Xiomaran ja Duvanin kotona. Kaikki asuvat aika lähellä toisiaan, ja liikumme jalkaisin kodista toiseen. Lapset tuntuvat olevan hyvin otettuja siitä, että heitä tullaan kuvaamaan. Kaikki ovat innoissaan, vaikkakin joitakin vähän ujostuttaa kuvassa oleminen. 

Varsinkin Melissa selvästi jännittää kovasti. Hetken mielijohteesta kysyn, haluaako hän kuvata minua. Hän nyökkää, ja ojennan hänelle kamerani. Kun Melissa kuvaa minua, alan nauraa. Roolit muuttuvat ja tunnelma vapautuu. 

Tämä on merkittävä hetki ja tunnen syvää kiitollisuutta, että pääsin kuvaamaan näitä lapsia.  

Scroll to Top